Eettisen kaupan merkintöjen, joita ovat mm. Reilu kauppa ja Fair for Life, tarkoituksena on taata paremmat työ- ja elinolosuhteet viljelijöille ja työntekijöille. Ne saavutetaan oikeudenmukaisen hinnoittelun ja reilujen sosiaalisten ehtojen, kuten kunnollisten palkkojen, sairaanhoidon ja lasten koulunkäynnin avulla. Eettisen kaupan merkinnöissä on myös ympäristöön liittyviä vaatimuksia, mutta ei samassa määrin kuin luomumerkinnöissä.
Reilu kauppa
Suomalaisille tutuin eettisen kaupan sertifikaatti on Reilun kauppa -merkki. Reilun kaupan viinejä tuotetaan pääosin Etelä-Afrikassa, Chilessä ja Argentiinassa. Näissä maissa on yhteensä 38 Reilun kaupan viiniosuuskuntaa tai suurtilaa, joissa on mukana noin 5 500 pienviljelijää ja työntekijää.
Reilu kauppa takaa, että tuottajille maksetaan rypäleistä vähintään takuuhinta. Osuuskunnalle tai sertifioidulle suurtilalle maksetaan rypäleiden myyntihinnan päälle myös Reilun kaupan lisä, jonka käytöstä tilan tai osuuskunnan työntekijät päättävät yhdessä.
Reilun kaupan suurtiloille työntekijöille maksetaan vähintään lain edellyttämää ja asteittain nousevaa palkkaa. Heillä on oikeus lomaan ja sairauslomaan. Tämä koskee myös kausityöntekijöitä.
Lue lisää Reilun kaupan -sivuilta.
Eettinen viini -symboli Alkossa
Alkolla on käytössä Eettinen-symboli, joka näkyy verkkokaupassa tai myymälässä hyllyn hintalapussa. Eettinen merkinnän voivat saada viinit, joilla on jokin näistä eettisistä sertifioinneista:
- Reilu kauppa eli Fairtrade
- Fair Trade USA
- Fair for Life
- For life
- Wine and Agricultural Ethical Trade Association
Reilun kaupan viinit
Tuomme maahan chileläisen Emiliana-viinitalon Fairtrade-sertifikoituja viinejä. Fairtrade-merkki näkyy myös tuotteiden pakkauksissa.