Vuonna 1993 perustettu chileläinen Cono Sur tunnetaan laadun, innovatiivisuuden ja kestävyyden yhdistämisestä. Viinitalo on tullut tunnetuksi erityisesti Pinot Noiristaan, mutta samalla se on ollut mukana tutkimassa Chilen monipuolisia kasvualueita ja kokeilemassa uusia lajikkeita.
Cono Surin viininvalmistusjohtaja Matías Ríos on työskennellyt viinin parissa yli 20 vuotta. Pinot Noir on ollut hänelle erityisen tärkeä rypäle, mutta uteliaisuus vie jatkuvasti myös uusien mahdollisuuksien äärelle. Kysyimme Matíakselta, mikä viininvalmistuksessa kiehtoo, miten Chile on muuttunut ja mistä voisi löytyä maan seuraava suuri viinialue.

Matías, miten päädyit viinintekijäksi?
Opiskellessani agronomiaa työskentelin Yhdysvalloissa syötäväksi tarkoitettujen rypäleiden laadunvalvonnassa. Huomasin, että niiden kohdalla ulkonäkö oli tärkein osatekijä, kun taas viiniin käytetyissä rypäleissä ratkaisevat kasvupaikka, vuosikerta ja viinitarhalla tehtävä työ. Kaikki tämä päätyy lopulta pulloon kertomaan omaa tarinaansa. Se sai minut kiinnostumaan viininviljelystä ja viinin valmistuksesta.
Mikä on ollut urasi merkityksellisin hetki viinintekijänä?
Yhtä tiettyä hetkeä on vaikea nimetä. Minua motivoi jatkuvasti viinin parissa työskentelevien ihmisten tekemä työ ja se, miten maaperä, ilmasto ja ihmisten kädenjälki näkyvät viinissä. Tärkeä hetki oli päätös ryhtyä viinintekijäksi ja myöhemmin liittyminen Cono Suriin vuonna 2003. Siellä sain mahdollisuuden työskennellä korkealaatuisten, kestävien ja erityisesti luomuviinien parissa, ja silloin tunsin olevani juuri oikeassa paikassa.
Millainen on tyypillinen päiväsi sadonkorjuun aikaan?
Sadonkorjuun aikaan jokainen päivä on erilainen. Aamut alkavat aikaisin viinitarhoilla, ja myöhemmin maistellaan ja arvioidaan eri rypäle-eriä. Niiden perusteella päätämme, miten kukin erä kannattaa valmistaa ja milloin seuraavat rypäleet korjataan. Sadonkorjuussa jokainen päivä tuo uusia päätöksiä ja haasteita.
Mikä Pinot Noirissa kiehtoo edelleen?
Jokainen vuosi on erilainen, ja Pinot Noir on haastava lajike, joka ei anna paljon anteeksi. Olen työskennellyt sen parissa 23 vuotta, mutta jokainen sadonkorjuu tuo edelleen uusia haasteita. Chilessä opimme jatkuvasti lisää siitä, mihin lajike pystyy. Parasta on nähdä, kuinka tarkka työ viinitarhalla ja kellarissa näkyy lopputuloksessa: raikkaana ja hienostuneena viininä, jossa on myös syvyyttä ja moniulotteisuutta.
Onko Chilessä aluetta tai rypälelajiketta, jonka potentiaalia ei vielä tunneta tarpeeksi?
Chilessä on valtavasti erilaisia kasvupaikkoja, ilmastoja ja maaperiä, joten uusia mahdollisuuksia riittää vielä tutkittavaksi. Erityisesti Bío Bíon alueella on paljon potentiaalia. Alueelta tunnetaan jo kansainvälisesti hyviä Rieslingejä, ja nyt kehitämme siellä myös Pinot Noiria ja Chardonnayta. Myös vielä etelämpänä on alueita, joiden potentiaalia vasta opettelemme tuntemaan.
Mikä Chilen viineissä on muuttunut urasi aikana eniten?
Rypälelajikkeiden kirjo on kasvanut huomattavasti. Aiemmin painotus oli esimerkiksi Merlot’ssa, Cabernet Sauvignonissa, Chardonnayssa ja Carméneressa, kun taas nykyään kiinnostus uusiin lajikkeisiin ja erilaisiin kasvupaikkoihin on kasvanut. Myös viinityylit ovat muuttuneet: täyteläisyyden ja ylikypsyyden sijaan haetaan enemmän hedelmäisyyttä, raikkautta ja tasapainoa.
Mitä chileläistä viiniä suosittelisit ihmiselle, joka ajattelee jo tuntevansa Chilen viinit?
Valitsisin Ocio Pinot Noirin. Se näyttää Chilen viineistä erilaisen puolen ja osoittaa, miten laadukasta Pinot Noiria Chilessä voidaan tehdä. Viinissä yhdistyvät eloisa hapokkuus, hyvät tanniinit sekä Pinot Noirille tyypillinen herkkyys ja eleganssi.