Jaa sivu

Viña Maipo -viinien uudet ulkoasut

Julkaistu: 1.2.2023

Suomalaisten suosikkiviinin Viña Maipo ulkoasut ovat uudistuneet! Viña Maipo -viinit ovat kuuluneet suomalaisten pieniin ja suuriin hetkiin jo 2000-luvun alusta eikä suosiolle näy loppua.

Viña Maipo -viinien uudet ulkoasut
Viña Maipo -viinien uudet ulkoasut

 

Viña Maipon viinitalo on saanut nimensä Maipon kylän mukaan, jonka asukkaat elävät viinistä. Viinintekijä Max Weinlaubin johdolla syntyy viinejä, joista me suomalaisetkin olemme oppineet suuresti pitämään.

Viña Maipon historia alkoi vuonna 1948 jolloin Concha y Toro osti viinitalon ja sen myötä Maipon parhaan viinitarhan; Quinta de Maipon. Talo on niittänyt kansainvälistä mainetta tasaisen laadun ja modernin maun omaavien edullisten viinien sekä myös kriitikkojen ylistämien laatuviinien myötä.

 

B Corp -sertifioitu viini

Viña Maipo -viinit ovat B Corp -sertifioituja, mikä kertoo viinitalon laaja-alaisesta vastuullisuudesta. Käytännössä B Corp tarkoittaa, että viinitalon kaikki toimet tuotantoketjuista ja raaka-aineista aina työoloihin, hyväntekeväisyyskohteisiin ja henkilöstöetuihin asti ovat vastuullisia, läpinäkyviä ja jäljitettävissä. Ja asiakas voi juoda viininsä hyvillä mielin ilman oman tunnon tuskia. B-Corp -sertifikaatin löydät Viña Maipo -pullojen kaulasta!

Tutustu alta Viña Maipo -viineihin!

Jaa sivu

Viña Maipo Cabernet Sauvignon

Mehevä ja hilloinen

11,98 €

/

100 cl

/

Alko

Viña Maipo Carmenere

Mehevä ja hilloinen

11,98 €

/

100 cl

/

Alko

Viña Maipo Chardonnay

Pirteä ja hedelmäinen

8,49 €

/

75 cl

/

Alko

Viña Maipo Cabernet Sauvignon

Mehevä ja hilloinen

8,49 €

/

75 cl

/

Alko

Kun puhutaan Chilen tunnetuimmista punaviinialueista, Colchagua on vaikea ohittaa. Rapel-laakson eteläosassa sijaitseva alue tunnetaan ennen kaikkea täyteläisistä, runsaan hedelmäisistä ja ryhdikkäistä punaviineistään.
Vuonna 1993 perustettu Cono Sur tunnetaan erityisesti Pinot Noiristaan ja kiinnostuksestaan Chilen monipuolisiin kasvualueisiin. Viininvalmistusjohtaja Matías Ríos on työskennellyt alalla yli 20 vuotta. Kysyimme Matíakselta Chilen viinimaailman muutoksista ja tulevaisuuden kiinnostavimmista viinialueista.
Casillero del Diablo sai uuden kansainvälisen keulakuvan, kun brittinäyttelijä Orlando Bloom aloitti brändin globaalina brändilähettiläänä. Bloom tähditti brändin uutta kansainvälistä kampanjaa, jossa yli sata vuotta vanha Pirunkellarin legenda herätettiin henkiin näyttelijän omalla tulkinnalla.

Colchagua – Chilen punaviinien sydän

Kun puhutaan Chilen tunnetuimmista punaviinialueista, Colchagua on vaikea ohittaa. Rapel-laakson eteläosassa sijaitseva alue tunnetaan ennen kaikkea täyteläisistä, runsaan hedelmäisistä ja ryhdikkäistä punaviineistään.

Cono Surin viininvalmistusjohtaja Matías Ríos: “Chilessä riittää vielä tutkittavaa”

Vuonna 1993 perustettu Cono Sur tunnetaan erityisesti Pinot Noiristaan ja kiinnostuksestaan Chilen monipuolisiin kasvualueisiin. Viininvalmistusjohtaja Matías Ríos on työskennellyt alalla yli 20 vuotta. Kysyimme Matíakselta Chilen viinimaailman muutoksista ja tulevaisuuden kiinnostavimmista viinialueista.

Pirunkellarin legenda sai Hollywood-tähden kasvot

Casillero del Diablo sai uuden kansainvälisen keulakuvan, kun brittinäyttelijä Orlando Bloom aloitti brändin globaalina brändilähettiläänä. Bloom tähditti brändin uutta kansainvälistä kampanjaa, jossa yli sata vuotta vanha Pirunkellarin legenda herätettiin henkiin näyttelijän omalla tulkinnalla.

Tervetuloa Grand Vin Helsinkiin!

Grand Vin Helsinki järjestetään 16.–17.10.2026 Vanhalla Ylioppilastalolla Helsingissä. Tapahtuma kokoaa yhteen viininystäviä, viinintuottajia ja alan asiantuntijoita. Luvassa on viinejä eri puolilta maailmaa, maisteluja ja kiinnostavia kohtaamisia viinien parissa.

Keitto ja viini – näin löydät toimivan yhdistelmän

Kun ilmat viilenevät, keitot maistuvat taas. Mutta mikä viini sopii keiton kanssa? Oikean yhdistelmän löytämisessä kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti keiton raaka-aineisiin, täyteläisyyteen ja mausteisuuteen. Tässä viisi helppoa yhdistelmää syksyn keittohetkiin.

Mirabeaun kolme uutta roseeviiniä nyt Alkossa – löydä oma suosikkisi

Maison Mirabeaun Alkon valikoimaan on saapunut kolme uutta Provence-roseeviiniä: Mirabeau Pure, Mirabeau X ja Mirabeau Belle Année. Tutustu viineihin ja löydä suosikkisi!

Iän varmistus

Alkoholia ei saa Suomessa myydä alle 18-vuotiaalle. Väkevien alkoholijuomien ikäraja on 20 vuotta. Samat ikärajat koskevat alkoholin hallussapitoa: mietoa alkoholijuomaa saa pitää hallussaan 18 vuotta täyttänyt ja väkeviä juomia 20 vuotta täyttänyt henkilö. Alkoholin välittäminen alaikäiselle on rikos, ja välityspalkkion ottaminen katsotaan törkeäksi rikokseksi.

Tämä sivusto sisältää tietoa viineistä, joiden ikäraja on 18 vuotta. Vahvistamalla ikäsi, pääset sivustolle.